Edellisessä jaksossa tapahtunutta:
Poliisi sai yksityishenkilöltä vuonna 2019 ilmoituksen Räsäsen Suomen Luther-säätiölle kirjoittamasta pamfletista, josta poliisi ei löytänyt rikosta. Yksityishenkilö valitti poliisin päätöksestä valtakunnansyyttäjälle, joka määräsi esitutkinnan aloitettavaksi.
Sama yksityishenkilö teki myöhemmin poliisille ilmoituksen Räsäsen osuudesta Stillerin puheohjelmassa. Poliisi tutki sen, ei havainnut rikosta, valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan.
Kolmas syyte on seurausta poliisin saamasta ilmoituksesta Räsäsen twiitistä, josta poliisi aloitti itse esitutkinnan.
Helsingin käräjäoikeus ei nähnyt syytteissä rikosta ja vapautti Räsäsen. Oikeus sanoi myös että syyttäjä oli väittänyt Räsäsen sanomaksi asioita, joita Räsänen ei ollut sanonut.
Ja nyt sit syyttäjän toiveesta asia käsitellään hovioikeudessa. Riippumatta hovioikeuden päätöksestä, voi olla että asia menee korkeimpaan oikeuteen. Tässä näyttää olevan syyttäjän puolelta tarvetta saada aikaan linjanveto ja Räsäsen puolelta luonnollisesti vapauttava tuomio.
Jos lopputulos on että rikosta ei ole tapahtunut, koko ruljanssi näyttää vähän kummalliselta. Valtakunnansyyttäjällä on tietenkin virkansa puolelta velvollisuus tutkituttaa asiat, jotka sen mielestä vois olla rikoksia. Mut tyyli, jolla se on tehty, on hyvin erikoinen. Käräjäoikeuden mukaan ainakin osa syytteistä oli saatu aikaan “hypoteettisillä väitteillä”, jonka voi tulkita monella tavalla.
Käräjäoikeus oli Ylen mukaan sanonu tuomiossaan, että:
Joka vois tukea sellaista ajatusta että syyttäjä ainakin sen syytekohdan kohdalla on liikkeellä ei niinkään sillä mitä on sanottu, vaan miten sen voi tulkita. Oliskin aika mielenkiintoinen tilanne, jos subjektiiviset tulkinnat tekis muuten laillisesta asiasta laittoman.